Kaikki pennut painavat jo yli puoli kiloa. Pikku Lotta tulee painon suhteen hieman jäljessä muita, mutta paino nousee hänelläkin omaan tasaiseen tahtiin.
Kissanpennut vaan on jotain niin huumavan herttaista, että niiden katselu on mitä parasta terapiaa kaikkeen mahdolliseen. Jää alennusmyynnit käymättä, kuten kaikki muukin turha vöyhöttäminen. Sitä ei malta lähteä pentukopan luota mihinkään. Minulla on ollut onni olla kaksi viikkoa lomalla, joten olen todellakin saanut nauttia pennuista. Huomenna tapahtuu paluu arkeen ja työt alkaa. Onnneksi on sentäs illat aikaa istua terapiassa. Ja niin todellakin aion tehdä.
Tässä levolliset tunnelmat meidän loppiaispäivästä. Pennut ovat saanet ennen kuvaustilannetta silakkamössöä, jolla on sankarit tainnutettu, jotta ovat rauhallisia kuvien ottamisen ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti